Käkisalmi-säätiö 70 vuotta -juhlat

KÄKISALMI-JUHLAT 9.-10.6.2018

Käkisalmi-juhlat järjestetään perinteisesti kesäkuun toisena sunnuntaina Heinolassa, mutta Käkisalmi-säätiön täyttäessä nyt 70 vuotta juhlat toteutetaan 2-päiväisenä.
Lauantaina klo 10-13 on perheille tarkoitettu piirakkapaja, jossa leivotaan riisi-, ohra- ja perunapiirakoita Heinolan Karjalaseuran naisjaoston ohjauksessa.

Kello10. 20-14. 20 on Jyränkölässä juhlaseminaari, jossa tarkastellaan Käkisalmea eri ajankohtina.
Arkeologi Pirjo Uino kertoo Käkisalmen arkeologisista löydöksistä ja kaukaisesta historiasta.
Geologi Matti Saarnisto pitää esitelmän Vuoksen synnystä ja vaiheista.
Teologi Jaakko Ripatin aiheena on luovutettujen seurakuntien evakkotaipale Suomessa.
Lopuksi tutkija Marja Huovila tarkastelee käkisalmelaisten asettumista nyky-Suomeen, erityisesti Heinolaan.
Esitelmien puolivälissä on kahvitauko.

Karjalaisen Naisen Ääni -näyttely on avoinna lauantaina ja sunnuntaina Jyränkölän Syrjälän salissa, joka on juhlasaliin nähden viereisessä rakennuksessa, n. 50 m kävelymatkan päässä.

Sunnuntaina illalla klo 18-20 on Lyseonmäen koululla Heinolan Musiikinystävien Puhallinorkesterin ilmaiskonsertti.
Sunnuntaina on perinteinen juhlajumalanpalvelus Heinolan kirkossa klo 10, sen jälkeen kukkien lasku kirkkopihassa olevalle Karjalaan jääneiden muistomerkille.
Messussa saarnaa suosaarelaisen Aino Liukkosen (os. Huuskonen) poika, kenttärovasti Juhani Liukkonen.Messun jälkeen siirrytään Siltakadun toiselle puolelle Jyränkölään, missä on ensin kirkkokahvit ja lounas Kestituvassa, sekä mahdollisuus tutustua Karjalaisen Naisen Ääni -näyttelyyn.

Pääjuhla alkaa klo 13, ja siellä juhlapuhujana on Markku Laukkanen.
Väliaikakahvien jälkeen esiintyy Salonkiorkesteri Golden Monrepos, suomalaisin ja kansainvälisin sävelmin. Solistina Hannu Lehtonen