Karjalan Liitto halusi pelastaa perinteikkään, Viipurissa vuonna 1904 perustetun Karjala-sanomalehden ostamalla lehden brändin ja julkaisuoikeudet syksyllä 2022 sekä käynnistämällä lehden julkaisutoiminnan uudelleen. Karjala-lehdestä vuoden 2023 aikana julkaistut kaksi näytenumeroa osoittivat, että valitettavasti Liitto ei onnistunut itselleen asettamassaan tehtävässä. Karjala-sanomalehden tilaajamäärä jäi alle kannattavan tason. Karjalan Liiton liittovaltuuston syyskokous 18.11.2023 päätti, että paperisen Karjala-lehden julkaisemista ei enää jatketa.
Karjalainen yhteisö oli panostanut merkittävästi lehden uudistamiseen jo aiemmin. Vuonna 2011 kustantajaksi perustettiin Karjala Lehti Oy, jonka pääomistajia olivat Karjalan Liitto, Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö, Karjalan säätiö, Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus sekä Karjalan Kulttuurirahasto. Karjala-lehden toimintaa ei näissäkään käsissä saatu kannattavaksi. Karjala Lehti Oy:tä jouduttiin toistuvasti pääomittamaan merkittävästi.
Karjala Lehti Oy:n yhtiökokous päätti 5.9.2023 varattomana hakeutua konkurssiin. Omistajat eivät enää suostuneet laittamaan lisää varoja yritykseen. Lehden hallitus oli todennut heinäkuussa 2023 lehden velkojen ylittävän varat. Hallituksella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä valmistelemaan Karjala Lehti Oy konkurssihakemusta, muussa tapauksessa se olisi yhtiön toiminnasta vastaavana syyllistynyt konkurssirikokseen. Konkurssipesän pesänhoitajan mukaan ”pääasiallisin syy Karjala-lehti Oy:n konkurssiin oli ollut jo pidemmän aikaa jatkunut liian raskas kulurakenne yhtiön liikevaihdon tasoon verrattuna”.
Karjala-lehden viimeinen, kaupallisesti toteutettu numero ilmestyi Lappeenrannassa 4.8.2022. Lehden levikki oli loppuvaiheessa noin 4 400 kappaletta, kun se vielä 1990-luvun vaihteessa oli ollut yli 20 000.
Karjala – Polvesta polveen
Karjalan Liiton tavoitteena oli jatkaa Karjala-lehden julkaisutoimintaa osana Liiton viestintää. Liitto osti konkurssipesästä lehden nimen, brändin, julkaisuoikeudet ja arkiston. Tietosuojalaki esti vanhan tilaajarekisterin siirtämisen uudelle julkaisijalle. Karjalan Liitossa asiasta tehtiin päätökset sääntöjen mukaisesti sekä pidettiin luottamushenkilöhallinto tietoisena tilanteesta myös kokousten välissä.
Liitolla ei ole henkilöstöä, joka voisi ottaa tehtäväkseen lehden toimittamisen, joten toimitus ja taitto toteutettiin ostopalveluna. Liiton toimisto avusti lehtityötä hoitamalla rutiinitehtäviä. Päätoimittajaksi saatiin kokenut lehtimies Sakari Nupponen. Kilpailutuksen perusteella hankittiin Karjala-lehden toimitus-, taitto- ja painatustyö PunaMusta Oy:ltä. Liittovaltuuston 25.3.2023 päätöksen tavoite tilaajamäärästä oli 3 500 tilausta 12.7.2023 mennessä. Tämä olisi riittänyt julkaisun aloittamiseen syyskuussa 2023 juuri ja juuri oletuksella, että laadukas lehti saa lisätilauksia. Karjala-lehden talouden turvaavaksi tilaajamääräksi tavoiteltiin vähintään 5 000 tilausta. Arviota pidettiin realistisena, koska lehdellä oli ollut yli 4 000 tilaajaa.
Ensimmäinen uuden Karjala-lehden näytenumero ilmestyi 24-sivuisena 4.6.2023. Lehti esitteli uuden Karjalan Liiton hallinnon ja kolumnin ”Kalevalaisen kulttuuriperinnön arvo” oli kirjoittanut tohtori Jenni Haukio. Koko ajan pyrittiin taloudelliseen tehokkuuteen. Lehti jaettiin Liiton jäsenille, postitus yhdessä Karjalan Kunnaiden kanssa oli kustannuksia säästävää. Seurat ja yhteisöt tilasivat erikseen postitettuna lähes 5 000 lehteä jaettavaksi eri tilaisuuksissa. Ennakkotilaajia saatiin noin 1 600.
Liittohallitus päätti 17.8.2023 toisen näytenumeron tekemisestä Karjalan Kunnaiden numero kolmen kanssa yhdessä jaettavaksi, koska ensimmäisen näytelehden tilaajamäärä oli suuri pettymys eikä mahdollistanut lehden säännöllistä julkaisemista. Lehden tunnetuksi tekemiseksi toteutettiin laaja markkinointikampanja mm. tilaajakilpailuna, somessa ja päivälehtien informaatiopalvelun kautta.
Karjala-lehden toinen näytenumero ilmestyi 29.9.2023. Ennakkotilaajia saatiin lisää vain noin 600. Karjalan Liiton jäsenten tilauksia oli tilauksista reilu 1 500 ja koko ennakkotilaajamäärä jäi alle 2 300 tilaajan.
Karjalan Liiton liittovaltuuston päätös
Karjalan Liiton liittovaltuusto sai laajan selvityksen lehdestä ja sen koemarkkinoinnista 18.11.2023. Selvityksessä todettiin lehden olevan vahvasti tappiollinen kevennetystä toimitustavasta huolimatta. Ilmoitusten saaminen lehteen oli ollut vaikeaa jo vuosia, ja pienilevikkiseen vieläkin vaikeampaa.
Liittovaltuuston päätöksen mukaan ”Karjalan Liitto ei lähde julkaisemaan Karjala-lehteä säännöllisesti 12 kertaa vuodessa ilmestyvänä 20-sivuisena tabloidina viitaten lehtityöryhmän tekemään arvioon lehden kannattavuudesta. Karjala-lehden julkaisemisen kokeilu on ollut tarpeen perinteikkään lehden tulevaisuuden selvittämiseksi”.
Liittovaltuusto päätti myös, että ”Karjala-lehden nimeä ja tunnusta hyödynnetään jatkossa Liiton julkaisutoiminnassa. Liiton järjestölehden Karjalan Kunnaiden ja Karjala-lehden yhteistyötä syvennetään ja etsitään mahdollisuuksia järjestölehden julkaisutiheyden lisäämiseksi. Tiheämmin ilmestyvä järjestölehti voisi sisältää myös uutismateriaalia. Samassa yhteydessä tulisi selvittää pitäjälehtien kanssa tehtävä yhteistyö ja mahdollisuudet sähköisen viestinnän kehittämiseen. Selvityksessä on otettava huomioon Liiton toimiston henkilövoimavarat ja Liiton taloudelliset mahdollisuudet jäsenille maksuttomana tarjottavaan viestintään. Viestintäselvityksen toteuttamiseen haetaan erillistä hankerahoitusta.”