Perustaminen

Säätiö on perustettu nimellä Käki-Säätiö vaalimaan Käkisalmen kaupungin ja maalaiskunnan historiallista ja henkistä perinnettä. Tuolloin monet Karjalan luovutetut pitäjät jatkoivat toimintaansa asukkaidensa yhdyssiteenä. Säätiötä rekisteröitäessä sen nimessä ei saanut esiintyä pitäjän koko nimeä. Siksi 1940-luvun lopulla perustetut säätiöt olivat Käki-Säätiöitä tai Kurki-Säätiöitä.

Käki-Säätiön säädekirja on allekirjoitettu 20.6.1948 Arvi Räsäsen, Heikki Leppäsen ja Simo Ulaskan toimesta. Perustajat olivat titteleineen opettaja Arvi Räsänen, herastuomari Heikki Leppänen ja maanviljelijä Simo Ulaska. He edustivat Käkisalmen Osuuskauppaa ja Käkisalmen Maamiesseuraa. Mainitut tahot lahjoittivat koko omaisuutensa uudelle säätiölle. Osuuskauppa 4 000 000 ja Maamiesseura 500 000 silloista markkaa. Oikeusministeriö vahvisti säätiön säännöt 27.11.1948. Säätiörekisteristä Käki-Säätiö löytyy tunnuksella 2843/91 R 1948.

Perusta säätiölle luotiin jo vuonna 1947, kun osa Käkisalmessa toimineista yhteisöstä lopetti toimintansa nyky-Suomen alueella ja ne miettivät mitä tehdä kertyneille varoille. Esille nostettiin ajatus varojen kokoamisesta yhteen yhteistä tarkoitusta varten.

Käkisalmi-juhlien lopettajaissanoissaan vuonna 1987 Eino Kolli kertasi juhlien alkuhistoriaa näillä sanoilla:
”Kesäkuun 14. ja 15. päivänä v. 1947 pidettiin Heinolassa käkisalmelaisten päivät. Tuolloin oli kokoonnuttu käkisalmelaisten osuustoiminnallisten yritysten purkamis- ja lopettamiskokouksiin. Näitä olivat Käkisalmen Osuuskauppa, Käkisalmen Seudun Osuuskassa, Käkisalmen Seudun Maitomyyntiosuuskunta, ja myös Käkisalmen maamiesseuralla oli lopettamiskokouksensa. Alueluovutusten takia näillä järjestöillä ei enää ollut toimintamahdollisuuksia. Samalla oli kutsuttu koolle käkisalmelaisia vanhan ajan pitäjäjuhlia muistuttavaan tilaisuuteen. Ensimmäistä kertaa käkisalmelaiset olivat koolla tässä laajuudessa näillä uusilla vierailla veräjillä.

Tuolloinen ajankohta kaikkine puutteineen ja epävarmuus huomisesta oudoilla asuinsijoilla olivat painaneet mielialat mataliksi.

Mutta nyt oli mahdollisuus tavata naapureita ja tuttuja. Ja silloinen omenapuiden kaunistama Heinola toi mieleen Käkisalmen, ohivirtaava Kymi-joki muistutti Vuoksea.

Juhlajumalanpalveluksessa olivat mukana molemmat viimeiset toimessa olleet pappimme: saarnan piti pastori Veikko Vapalahti, alttaripalveluksen lääninrovasti Niilo Mustala. Pääjuhlassa olivat muitten esiintyjien ohella tunnetut käkisalmelaisylpeytemme Tuure Ara ja Kastehelmi Karjalainen. Juhlien anti osoittautui niin lupaavaksi, että jo pääpuheessa opettaja Arvi Räsänen ilmoitti, että näitä käkisalmelaisten päiviä tullaan jatkossakin viettämään vuosittain joka kesäkuun kolmantena viikonvaihteena täällä Heinolassa tai jossakin muualla. Näin on tapahtunutkin. Tosin Karjalan Liitto on vienyt juuri tämän viikonvaihteen meiltä kesäjuhliaan varten, mutta joka tapauksessa juhlat on järjestetty kesäkuussa.”

Kuten edellä jo mainittiin, Heinolassa pidettiin Käkisalmen Osuuskaupan purkukokoukset kesäkuussa 1947 sekä toinen kesäkuussa 1948. Ensimmäiseen kokoukseen otti osaa 51 jäsentä. Toinen kokous oli vuoden päästä 20. kesäkuuta 1948 ja siihen osallistui 32 jäsentä. Jälkimmäinen kokous päätti yksimielisesti lahjoittaa osuuskunnan ylijäämävarat perustettavalle Käki-Säätiölle. Päätöksen tekee entistä arvokkaammaksi se, että säännösten mukaan kullakin osuuskaupan jäsenellä olisi ollut oikeus saada osansa kaupan omaisuudesta. Se olisi tarkoittanut yli 10 000 markkaa osuutta kohden.

Toisen peruspääoman lahjoittajan Käkisalmen Maamiesseuran johtoelimissä oli suurin piirtein samoja henkilöitä kuin Osuuskaupassakin. Maamiesseuran johtokunnan kokouksessa oli 19.6.1948, jossa tehtiin esitys lahjoittaa Käki-Säätiölle 500.000 mk. Tätäkin kokousta johti opettaja Arvi Räsänen. Muut osallistujat olivat opettaja Arvo Airanne sekä maanviljelijät Heikki Leppänen, Simo Ulaska, Tuomas Kolli ja Paavo Komonen, joista viime mainittu toimi sihteerinä.

Seuraavana päivänä 20.6.1948 pidettiin yleinen kokous, joka vahvisti lopettamispäätöksen. Kokous asetti rahavarojen lahjoituksen ehdoksi sen, että ne pitää käyttää Käkisalmen historian kirjoittamisen rahoittamiseen. Todellisuudessa toisena Käki-Säätiön perustajatahona pitäisi mainita Käkisalmen suojeluskunta maamiesseuran sijasta, sillä suojeluskunta oli siirtänyt keväällä 1944 varansa maamiesseuralle ja se oli varakkaampi kuin maamiesseura.

Osuuskaupan päätöskokouksessa valittu toimikunta Räsänen, Leppänen ja Ulaska, laati samana päivänä eli 20.6. anomuksen oikeusministeriölle Käki-Säätiö-nimisen säätiön perustamisesta.

Säätiön ensimmäinen kokous
Varsinainen Käki-Säätiön valtuuskunnan ensimmäinen kokous pidettiin 4. heinäkuun 1948 Heinolassa klo 13 Heinolan Osuuskassan huoneistossa. Paikalla olivat Arvi Räsänen, Heikki Leppänen, Aimo Ampiala, August Kärävä, Johannes Ruotsalainen, Tahvo Rahkonen, Tuomas Kolli ja Simo Ulaska.

Pöytäkirjassa lukee:
4.7.1948
Kokouksen avasi säätiön perustajien valtuuttamana kokoonkutsujana Arvi Räsänen, joka valittiin myöskin kokouksen puheenjohtajaksi. Pöytäkirjan pitäjäksi valittiin Simo Ulaska.

1 §
Todettiin Säätiön valtuuskuntaan kuuluvan, Säätiön perustajien valitsemina seuraavat kaksitoista varsinaista jäsentä, sekä heidän henkilökohtaisina varajäseninään.

Varsinainen jäsen
Arvi Räsänen
Heikki Leppänen
August Kärävä
Johannes Ruotsalainen
Tuomas Kolli
Arvo Airanne
Aimo Ampiala
Irja Uski
Pekka Komonen
Simo Ulaska
Kalle Jakonen
Tahvo Rahkonen
Varajäsen
Ville Koljonen
Heikki Kaikkonen (Paaso)
Arvo Helle
Juho Kovero (poikam)
Viljo Pärssinen
Heikki Leppänen (Nynäs)
Sulo Komonen
Irja Kouvo (myöh. Komonen)
Erkki Komonen
Juho Tanninen
Jussi Pärssinen
Juho Tontti (nuor.)

2 §
Valtuuskunnan puheenjohtajaksi valittiin Arvi Räsänen ja varapuheenjohtajaksi Tahvo Rahkonen.
3 §
Säätiön tilintarkastajiksi valittiin vakinaisiksi opettaja Urho Kohonen, maanviljelijä Heikki Kaikkonen Paasosta, ja vakuutustarkastaja Heikki Kaasalainen. Varalle Juho Pärssinen ja Topi Komonen.

4 §
Säätiön hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Arvi Räsänen ja varapuheenjohtajaksi Simo Ulaska sekä muiksi hallituksen jäseniksi herastuomari Heikki Leppänen, rouva Saima Helle ja maanviljelijä Tuomas Kolli. Varajäseniksi valittiin neiti Irja Kouvo, johtaja Vilho Uski ja maanviljelijä Aimo Ampiala.

Käkisalmen Osuuskaupan vaikutus näkyi hyvin pitkään valtuuskuntaan valittavien jäsenten määrässä ja heidän nimeämisessä säätiön hallintoelimiin. Ensimmäiseen valtuuskuntaan valittiin jäsen jokaiselta alueelta, jossa Osuuskaupalla oli ollut myymälä. Se tarkoitti viittä jäsentä Käkisalmen kaupungista ja seitsemää maalaiskunnan puolelta. Tätä periaatetta noudatettiin vuosien ajan aina henkilön jonkin jäsenen jäätyä pois toiminnasta, tilalle valittiin jäsen samoilta alueilta. Yleisesti voidaan sanoa, että vaihtuvuus niin valtuuskunnassa kuin hallituksessakin on ollut hyvin vähäistä. Luottamustoimet ja jäsenyydet ovat olleet pitkäaikaisia, yleisimpiä syitä toiminnasta poisjäämiseen taitavat edelleenkin olla vakava sairaus tai poistuminen tästä maailmasta. Tämä kertoo siitä, kuinka mielekkääksi toiminta Käkisalmi-säätiössä on koettu.

Vuonna 1949 säätiö liittyi Karjalan Liiton jäseneksi. Vuonna 1978 säätiö osallistui Karjalan Liiton Ylläksellä sijaitsevan retkeilymajan Käkisalmi-huoneeksi nimetyn huoneen kalustamiseen.

Valtuuskunnan puheenjohtajat

4.7.1948–1951
1952–1954
1953–1961
1962–1963
1964–1975
1976–1990
1991–2006
2007–
Arvi Räsänen
August Kärävä
Arvo Helle
Pekka Komonen
Simo Kärävä
Eino Kolli
Pentti Miettinen
Sakari Oka

Hallituksen puheenjohtajat

4.7.1948–1951
1952–1978
1979–1988
1989–1990
1991–1995
1996–2006
2007–
Arvi Räsänen
Simo Ulaska
Matti Hannukainen
Pekka Komonen
Veikko Orpana
Tuomo Pärssinen
Erkki Heiskanen

Varojen karttuminen
Kun säätiö oli merkitty säätiörekisteriin joulukuussa 1948 ja säännöt oli vahvistettu, säätiö saattoi ottaa vastaan lahjoituksia ja osuuskaupan varat, sen obligaatiot ja holdingit voitiin lahjoittaa säätiölle.

Säätiön perustaneiden yhdistysten lisäksi myös muut yhdistykset ovat luovuttaneet omaisuuttaan ja arkistojaan säätiölle. Viimeinen Käkisalmen Osuuskaupan lahjoitus on vuodelta 1958.

Käkisalmen kaupungin hoitokunta 1951 noin 640 000 mk ja maalaiskunnan hoitokunta noin 233 000 mk.
Porkanniemen lautta Oy 1949 noin 10 000 mk.
Karjalan Kala 1949–1959 noin 185 000 mk.
Maidonmyyntiosuuskunta vuosina 1950 ja 1962 yht. 128 000 mk.
Käkisalmen Telefooniyhtiö vuonna 1950 rahana ja arvopapereina yht. noin 177 000 mk.
Käkisalmen Tykkirahasto vuonna 1951 noin 3 000 mk.
Puustin kansakoulurahasto 1956 noin 3000 mk.
Karjakunta 1958 noin 23 000 mk.
Palovakuutusyhdistys Käki 1961 noin 400 000 mk.
Käkisalmen liikeapulaisyhdistys 1965 noin 85 mk.
Näistä osa oli Osuuskaupan sisarliikkeitä.
Myös urheiluseura Käenpoikien varat, reilut 200 000 mk, olivat vuodet 1957–1960 säätiön tilillä.

Alkuaikoina säätiön tuotto oli hyvä, kiitos korvausobligaatioiden, joita se hankki itselleen. Sitten esimerkiksi vuonna 1975 säätiön varat oli sijoitettu arvopapereihin, korollisiin pankkitileille ja osa hyväkorkoiseen kiinnelainaan. Omaisuustase oli tuolloin reilut 120 000 markkaa.

1970-luvun lopulla alkoi säästöohjelma, joka toi hiljaiselon vuodet säätiön toimintaan. Ajatuksena oli saada säätiön varojen sijoitus turvatuksi ja tuloa tuottavaksi. Siksi velkakirjoista siirryttiin vähin erin osakesäästäjäksi, joka on paremmin turvassa inflaatiolta ja jossa tuotto-odotukset olivat paremmat. Vuodelta 1980 pöytäkirjoihin on kirjattu lausuma: ”Äärimmäisen hitaasti tuntuvat niin varojen kuin tulojen summat karttuvan”. Jo tuolloin tavoitteena oli turvata säätiön toiminta hyvinkin pitkälle tulevaisuuteen, jotta jälkipolvillekin olisi nimi Käkisalmi tuttu. Näin jälkikäteen voidaan todeta, että tuossa tavoitteessa on onnistuttu. Kuitenkin vasta vuonna 1986 hallituksen puheenjohtaja Matti Hannukainen saattoi kertoa, että ensi kerran osinkotuloissa oli päästy tasolle, jossa osinkotuotto yli lainojen korkotulot eli korkojen tuotto vakiintui.

Säätiön peruspääoma oli vuonna 1992 kaikkiaan
4 500 000 mk, sääntöjen mukaan vain sen tuottama tulo voidaan käyttää säätiön tarkoituksiin.

Opintoavustuksia ja tukea varattomille säätiö jakoi monen vuoden ajan, parhaimpina vuosina, esim. 1953, 74 yksityiselle ja 8 yhteisölle.

Sinilähteen seurakuntataloyhdistyksellä oli stipendirahasto, joka oli perustettu säätiön varoista. Siitä jaettiin avustuksia vähävaraisille seurakunnalliseen työhön opiskeleville. 1990-luvulla avustusanomuksia ei enää saapunut, joten varat ohjattiin Sinilähteen seurakuntatalon kaunistamiseen.

Inkeri ja Alfred Sihvosen rahasto
Käkisalmelainen postimiesten esimies Alfred Sihvonen kuoli vuonna 1965. Hän testamenttasi valtaosan omaisuudestaan (noin 41 000 mk) Käki-Säätiölle. Siitä muodostettiin Inkeri ja Alfred Sihvosen nimeä kantavaksi rahasto. Rahastosta myönnettiin pieniä avustuksia etupäässä syöpään sairastuneille.

Käkisalmen historia 1949–1958
Historiatoimikunta perustettiin jo 1949 ja teos valmistui 1958 yli tuhatsivuisena kaupungin ja maalaiskunnan vaiheita ansiokkaasti kuvaavana yhteisniteenä. Sen kirjoittivat tunnustetut historioitsijat Erkki Kuujo, Eino Puramo ja Jaakko Sarkanen. Teos on edelleenkin kestänyt hyvin aikaansa.

Käkisalmelainen-lehti
Säätiö kustansi lehteä toistakymmentä vuotta, kunnes se sitten kannattamattomana lakkautettiin. Käkisalmelainen ilmestyi Heinolassa vuosina 1951–1967. Lehteä oltiin lopettamassa jo ennen vuotta 1967, kun eteen tuli taloudellisia ongelmia. Tuolloin lehden ilmestymiskertoja vähennettiin vuodessa 12:sta kymmeneen. Tallessa on muutamia sidottuja vuosikertakokonaisuuksia, jotka on aikoinaan luovutettu Käki-Säätiön luottamushenkilöille.

Alkuvuosina lehdessä oli paljon selostuksia syntymäpäivistä, hautajaisista ja eri puolille Suomea asettuneiden käkisalmelaisyhdistysten ja yritysten kuulumisia. 1960-luvun lehdissä on enemmän kuvauksia, kertomuksia ja muistelmia Käkisalmesta, kuten laajoja artikkelisarjoja, joita kirjoittivat vain muutamia mainiten Ferdinand Andersin, Pekka Lukka, Aarne Sihvo ja Santeri Nuotio. Samoin lähes jokaisessa lehdessä oli runo tai muutamakin Valto Saralta tai Mirjami Lähteenkorvalta tai joltain muulta käkisalmelaistaiteilijalta.
Lehden päätoimittajina toimivat mm. Jussi Komonen, Valto Sara kahteenkin otteeseen sekä loppuvuosina Seppo Määttänen. Määttänen toimi myös lehden taloudenhoitajana ja aivan viime vuosina tehtävää hoiti Heikki Paakkunainen.

1980-luvun puolivälissä tutkittiin mahdollisuuksia aloittaa Käkisalmelaisen julkaiseminen uudestaan, mutta kannattavuuslaskelmien laatimisen jälkeen siitä luovuttiin.

Omenapuita ja merkkipäiviä
Aikoinaan jaettiin kaikille Käkisalmen Osuuskaupan jäsenille 10 kpl omenapuita viiden vuoden aikana. Esimerkiksi vuonna 1950 jaettiin 1 690 omenapuuta.
70 vuotta ja sitä enemmän täyttäneet käkisalmelaiset saivat shaalin tai villapaidan sekä myöhemmin pitäjähistorian syntymäpäivälahjoikseen.

Alkuaikoina pääosassa oli taloudellinen avustaminen ja henkisen vireyden ylläpitäminen. Sitten yhä enemmän käkisalmelaisuuden ja kannakselaisen karjalaisuuden säilyttämisen vaalimiseksi.

Käkisalmi-juhlat
Käkisalmi-juhlien pitäminen ja tukeminen on ollut, ja on edelleenkin, yksi tärkeimmistä säätiön tehtävistä. Jo varhain on tehty päätös, jonka mukaan säätiö kattaa juhlan mahdolliset tappiot. 1980-luvun alusta lähtien juhlat on järjestetty yhdessä Heinolan Seudun Karjalaisten kanssa. Juhlat ovat aina keränneet runsaasti osallistujia. Esimerkiksi vuonna 1979 juhlassa oli noin 560 henkeä.

Juhlapaikkana on ollut niin Kodinsuoja, vanha kasino, Jyränkölä kuin Kymenkartanon koulukin. 1990-luvulla tilavuokrat muodostuivat niin suuriksi, että juhlien järjestämisestä tuli aina tappiota. Sittemmin juhlapaikaksi on löytynyt WPK-talo, jonne siirtyminen tarkoitti samalla pääsymaksusta luopumista. Ohjelmaa juhlissa ovat esittäneet nuorisoseura Taimen molemmat osastot niin kauan kuin nuorisoseuratoimintaa Heinolassa oli eli 1960-luvun loppupuolelle. Sen jälkeen jo neljäskin polvi käkisalmelaisia on ollut juhlassa soittamassa ja laulamassa.

Juhla on ollut lähes aina Heinolassa, vaikka sen järjestämistä Helsingissä tai Hämeenlinnassa on toisinaan mietitty. Vuonna 1975 Käkisalmijuhla oli Hämeenlinnan. Vuonna 1980 tehtiin valtuuskunnassa päätös, että juhla on aina Heinolassa, mutta senkin jälkeen muitakin järjestelymahdollisuuksia on ollut esillä.

Vuonna 1981 juhlan yhteydessä oli laaja valokuvanäyttely, ja vuonna 1983 taiteilijat Toivo Kautonen Käkisalmesta ja Maila-Annikki Pakarinen Räisälästä esittelivät tuotantoaan. Esillä ovat olleet myös Veikko Leppäsen, Eino Vesalaisen, Aarre Karin tai Albin Kaasisen taideteokset. 1990-luvun lopussa juhlavieraille jaettiin pieni runokokoelma Kaarlo Poutaselta.

Vuodesta 1996 lähtien juhla on ollut vain yksipäiväinen ja eri kylien ja kaupunginosien järjestämästä lauantai-illan tilaisuuden järjestämisestä on luovuttu.

Yhteys Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen Yhdistykseen
Säätiöllä on tiivistä yhteistyötä Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen Yhdistyksen kanssa. Yhdistys on perustettu jo 1855. Se on vanhin edelleen toimiva suomenkielinen naisyhdistys. Yhdistyksen ensimmäinen tilaisuus pidettiin Kaisanpäivänä. Siihen juontaa yhdistyksen vuosittaisen tilaisuuden Kaisanpäivänjuhlan vietto Helsingissä.

Vuodesta 1986 lähtien rouvasväen yhdistystä on säännöllisesti avustettu säätiön toimesta. Edellytyksenä avustuksen myöntämiselle on pöytäkirjaan jossain vaiheessa kirjattu – ehkä myös jonkin verran tosissaan – ettei yhdistys saa muuttaa vanhaa ja arvokasta nimeään.

Kansallispuvun virallistaminen
1980-luvun alussa virisi ajatus saada rekisteröityä Käkisalmen kansallispuku. Asiaa selviteltäessä ilmeni, että rouvasväenyhdistys oli jo ehtinyt rekisteröidä puvun Käkisalmea varten. Tuo puku oli rekisteröity erilaisilla pitseillä kuin se puku, jota Heinolan ympäristön käkisalmelaiset naiset pitivät oikeana Käkisalmen pukuna. Puvut mustilla pitseillä pohjautuvat Käkisalmessa ennen sotia toimineeseen Käkisalmen Naiskotiteollisuuskouluun ja sen johtajattareen Vivi Savanderiin. Hän piti noin vuonna 1935 Käkisalmen kansallispuvun valmistuskurssit, joissa kankaatkin kudottiin itse. Silloin valmistuneita pukuja oli tallessa vielä 1980-luvun alussa. Nyt toivottiin puvun rekisteröimistä vanhempana mallina.

Vaakunan teettäminen
1980-luvun puolivälissä alkoi projekti Käkisalmen vaakunan saamiseksi muiden pitäjävaakunain joukkoon mm. Karjalatalolle. Vaakunasta tehtiin myös pienoisversio, jota myytiin Käkisalmi-juhlilla.

Käkisalmen museo -hanke
Säätiön arkistossa on myös muutamia esineitä, jotka on sinne lahjoitettu vuosien mittaan. Tavoitteena on 1980-luvun alusta lähtien ollut saada Heinolaan oma museo tai ainakin oma huone museosta Käkisalmen perinteen esittelyä varten. Esineitä on kerätty yhdessä Heinolan Seudun Karjalaisten kanssa. Nykyisin nuo esineet ovat päässeet museoon, mutta vain varastoituina museon tiloihin, esillä ne eivät ole.

Hanketta perusteltiin vuonna 1987 mm. näin:
”Kolmatta ja sitä seuraavia sukupolvia varten on jo useamman vuoden ollut suunnitteilla Heinolan museon yhteyteen sijoitettava Käkisalmen museo. Sinne tulisi saada jokin tunnus kaikista niistä luovutetun alueen paikkakunnista, joista on muuttanut Heinolaan tai sen ympäristöön huomattavampi määrä karjalaisia. Käkisalmelaisia tuli Heinolaan ja sen ympäristöön yhteensä 2 500 henkeä. Muita tärkeitä muuttopitäjiä ovat esim. Lahdenpohja, Vuoksenranta, Uusikirkko ja Rautu.”

On tutkittu myös Käkisalmen linnan tiloissa olleiden Albin Kaasisen keräämisen esineiden saamista Heinolaan, mutta sekin on jäänyt, kun museohanke ei ole edennyt.

Matkat ja ystävyyskaupunkihanke
Säätiö selvitteli mahdollisuutta päästä vierailemaan Käkisalmessa vuodesta 1984 lähtien, mutta vielä tuolloin ei turistimatkoja alueelle sallittu, tai esteenä oli majoitustilojen vähäisyys 80 hengen seurueelle. Ensimmäinen matka toteutui vuonna 1991.

Sankarivainajapatsasprosessin aikana esille nostettiin myös ajatus Priozerskistä Heinolan ystävyyskaupunkina. Heinolan maalaiskunta olisi ollut tähän valmis, mutta kaupungin puolella ei kiinnostusta ollut. Priozersk puolestaan piti asiaa jo virallisena. Tämän asian selvittelyssä kului kolmisen vuotta.

700-vuotisjuhla
Käkisalmen 700-vuotisjuhlien järjestämisestä vuonna 1994 niin Heinolassa kuin Käkisalmessakin käytiin paljon kirjeenvaihtoa. Jo vuonna 1990 Kauko Kokko esitti juhlamitalin tilaamista kuvanveistäjä Kauko Räsäseltä Käkisalmen 700-vuotisjuhlan kunniaksi. Räsäsellä oli aiheen suhteen vapaat kädet. Hän valitsi aiheeksi käen kuusenlatvassa ja äitihahmon lasta kylvettämässä.

Esillä oli myös pienoismallin rakentamista Käkisalmesta, ja siihen oli saatu jo avustustakin. Hanke kuitenkin kariutui, ja myönnetyt varat saatiin siirrettyä hautamuistomerkin kuluihin. Yksi pienoismalli oli yksityisvoimin Käkisalmesta jo tehty, ja nykyisin tämä pienoismalli on nähtävissä Lappeenrannassa Etelä-Karjalan museossa Kolmen Karjalan kaupungin näyttelyssä.

Käkisalmen 700-vuotisjuhla pidettiin Käkisalmen linnan pihalla kesällä 1994 pienimuotoisena laulu- ja soittojuhlana, sillä juhlaa ei saanut kutsua 700-vuotisjuhlaksi.

Vuoden 1994 aikana Käkisalmi oli esillä myös ortodoksisessa kirkkomuseossa Kuopiossa ikonien muodossa ja Lappeenrannan maakuntakirjastossa kirjallisuusnäyttelynä.

Muistomerkit
Säätiö on osallistunut Heinolan, Hartolan, Nastolan ja Ylistaron Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkin rahoittamiseen. Nastolan vuonna 1953, Heinolan 1954 ja Hartolan vuonna 1956 paljastetun muistomerkin on suunnitellut Veikko Leppänen.

1990-luvun taitteessa käynnistyi valtakunnallisena hankkeena sekä sodanajan kenttähautausmaiden paikantaminen ja kunnostaminen, muistomerkkien pystyttäminen niille sekä suomalaisten pystyttämien hautamuistomerkkien kunnon tarkastaminen tai uusien muistomerkkien saaminen. Käkisalmen entiselle luterilaiselle hautausmaalle pystytettiin vuonna 1921 Ilmari Wirkkalan suunnittelema vapaussodan vainajien muistomerkki. Samalle hautausmaalle on haudattu myös talvisodan uhreja. Kun matkustusmahdollisuudet Karjalaan avautuivat, ilmeni, että muistomerkki oli kaadettu ja tuhoutunut. Samassa yhteydessä kun Käkisalmen kirkon vierelle pystytettiin jatkosodan sankarivainajien muistomerkki vuonna 1996, selvitettiin myös tämän hautausmaan tilannetta. Vuonna 1998 vapaussodan muistomerkkiin kiinnitettiin Kauko Kokon laatima laatta kertomaan myös talvisodan kaatuneista.

Jatkosodan kaatuneitten muistomerkin saaminen uuden kirkon viereen oli yli viisi vuotta kestänyt projekti. Vuosien mittaan asiassa lähestyttiin myös esimerkiksi suurlähettiläs Juri Derjabinia, joka suhtautui myönteisesti muistomerkin pystyttämiseen. Vihkiäiset voitiin pitää 6.7.1996, alueen ympäristön osalta suunnitelmat eivät ole toteutuneet. Opetusministeriö on tukenut muistomerkin saamista.

Kotiseutukirjat
Pitäjähistorioiden teon vuosina julkaistiin kirja Muistojemme Käkisalmi vuonna 1949. 1950-luvun lopulla säätiö avusti Erp 6:n historiikin valmistumista.

1960-luvulla säätiö avusti käkisalmelaisen murteen tallentamisessa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kokoelmiin.

Vuonna 1994 Marjatta ja Eino Kollin säätiö lahjoitti Käki-Säätiölle merkittävän summan (100 000 mk) Käkisalmen varhaisimpien vaiheiden tutkimiseen. Vuonna 1995 valmistui Marja Huovilan teos Käkisalmen läänin vaiheita esihistoriasta vuoteen 1811.

Kyläkirjojen sarjan aloitti Erkki Paukkusen Hirvisaari-kirja 2003, jota Laila Venetpalo jatkoi kuvaamalla Vuohensaloa ja Marja Huovila vuonna 2004 kirjalla Käkisalmen eteläisistä kylistä: Alapuusti, Norsjoki, Ostamo, Pörtsykkä ja Yläpuusti. Näiden kirjojen painokustannuksista selviämisessä on säätiö avustanut.

Perinteen talletusta on myös kuvapankki-projekti, jossa talletetaan valokuvia ja asiakirjoja sähköiseen muotoon. Jo vuonna 1979 valtuuskunnan tuolloinen puheenjohtaja Eino Kolli kehotti käkisalmelaisia lahjoittamaan valokuvia ja asiakirjoja säätiölle.

Muu julkaisutoiminta
Pitäjähistoriaa laadittaessa Eino Puramo oli löytänyt maininnan Käkisalmesta jo vuodelta 883. Tämän asian tutkimista selviteltiin laajasti 1980-luvun alussa kysymällä useammastakin yliopistosta halukasta tutkijaa aiheelle. Lopulta lähteistön puuttuminen hautasi hankkeen. Sen sijaan venäläiset tutkijat laativat oman esityksensä Korelan historiasta. Se käännettiin suomeksi ja jaettiin säätiön edustajille 1982.

Arkisto
Käki-Säätiön arkisto säilytettiin erilaisissa ulkorakennuksissa aina vuoteen 1992 asti. Tuolloin arkisto siirrettiin Heinolan kaupunginmuseon varastotiloihin. 2000-luvun alussa arkisto järjestettiin uudelleen ja sen myötä se haluttiin saada kiinnostuneiden käyttöön. Säätiön tärkeimmille asiakirjoille löytyi sijoituspaikka Heinolan kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmahuoneesta vuonna 2002.

Hankkeet 1990-luvulta lähtien
Käkisalmen Vanhasta kirkosta saatiin evakuoitua Peter Langin 1749 maalaama alttaritaulu nimeltä Viimeinen tuomio. Taulu vaurioitui Lappeenrannan museon tulipalossa 1972. Säätiö on osallistunut taulun restaurointiin. Työ valmistui v. 2000. Taulu on sijoitettu Lappeenrannan taidemuseoon.

Säätiö on tukenut Käkisalmeen ja Karjalaan liittyvää tutkimusta ja julkaisutoimintaa muun muassa arkeologian ja historian aloilla. Vuonna 2001 säätiö teetti videofilmin Käkisalmen maalaiskunnan kylistä.

Säätiö on tukenut Turun Normaalikoulun Kiintopiste-nimistä muistomerkkihanketta koulun pihalle v. 2000. Turun Norssi jatkaa Käkisalmen yhteiskoulun perinnettä. Alun perin koulu aloitti Käkisalmessa toimintansa nimellä Käkisalmen reaali- ja porvarikoulu.

Syksyllä 2000 Käki-Säätiö lahjoitti Etelä-Karjalan museolle jäljennöksen Käkisalmen mlk Suotniemestä hautakaivauksissa löytyneestä hopearistiriipuksesta. Koru on ajoitettu 1100–1300-luvuille. Vuonna 2001 kolmiosaisesta korusta teetettiin myyntiä varten koru.

Käki-Säätiö nosti keskusteltavaksi Suomen lähialueiden avustuskäytännön vuonna 1999. Suomesta käsin avustettiin v. 1997 Karjalan tasavallassa 39 hanketta 332 miljoonalla markalla. Samaan aikaan Venäjän valtio avusti näitä hankkeita 4 miljoonalla markalla. Säätiö esitti lähialueyhteistyösopimuksen tarkastamista, avustusten keskittämistä entisille Suomen valtion alueille sekä viranomaisvalvonnan lisäämistä varojen käyttötarkoituksen selvittämiseksi. Karjalan palautuskeskustelussa säätiö on pitänyt matalaa profiilia ja vain seurannut käytyä keskustelua. Tosin vuonna 1989 Mihail Gorbatshovin vieraillessa Suomessa säätiö toivoi myös Karjalan palautusasian liitettäväksi keskustelulistalle.

Vuoden 2003 Käkisalmi-juhlaan saapuville jaettiin Paula Kohon kirjoittama historiikki Käkisalmen museon toiminnasta.

Vuonna 2005 valmistui merkittävä kirjahanke, kun Johanna Luhtalan kirjoittama teos Kuvataidetta Käkisalmesta julkistettiin Käkisalmi-juhlilla. Yksiin kansiin on koottu Käkisalmea ja käkisalmelaisuutta käsittelevää taidetta kattavasti.

Käkisalmi-säätiön valtuuskunnan kokouksessa 28.4.2007 Heinolassa pidetty esitys säätiöstä.

Marja Huovila