Käkisalmi-säätiö järjestää Karjalaiset Iltamat Heinolan lukiolla 13.3. kello 18 alkaen. ltamien ohjelmassa katsotaan yhdessä aluksi Kivennapa-Säätiön tuottama dokumenttielokuva Sydämen arkeologia – Kyl myö selvitää. Illan päättää Hannu Lehtosen ja Jarno Kuusiston pienoiskonsertti: Lauluja vuosien varrelta.
Tilaisuuteen on ilmainen sisäänpääsy. Pääsyliput on jaossa 29.2. alkaen Heinolan kulttuuritoimistossa, Memorosassa ja Ainomariassa. Pääsylippuja annetaan 2 kpl/henkilö.
Elokuva on toteutettu yhteistyössä Suomen Diakoniaopiston Lahden kampuksen kanssa. Sen on ohjannut Lasse Kantola, kuvauksen ja dokumentoinnin sekä elokuvan leikkaamisen toteutti Veijo Ruotanen. Ruotanen on säveltänyt myös elokuvan musiikin. Elokuvan kesto on 39 minuuttia.
Suomen Diakoniaopiston Lahden kampuksen Theatrum Olga teki vuoden 2023 aikana yhteistyötä Kivennapa-Säätiön kanssa. Projekti lähti liikkeelle nuorten juurettomuuden ja merkityksettömyyden tunteesta.
Vuoden aikana nuoret kohtasivat kivennapalaisia vanhuksia ja heidän jälkeläisiään. Syntyi keskusteluja, tapahtumia ja yhteisiä picnic-hetkiä. Nuoret lukivat kyläkirjoja ja sodan aikaisia kirjeitä. He osallistuivat erilaisiin tapahtumiin ja juhliin yhdessä karjalaisten kanssa. Projektin kantava teema on Kyll myö selvitään. Omat isovanhemmat ovat ratkaisseet monia ongelmia ja haasteita historiansa aikana, löytäneet vastauksia samoihin kysymyksiin, joiden kanssa tämänkin päivän nuori painiskelee. Jos mummikin selvisi, kyllä minäkin selviän.
Evakkomatkat ja muutot, sivullisuuden tunne karjalaisena uudessa kasvupaikassa ja kaipuu menetettyyn Karjalaan jonne pesäpuu ja juuret jäivät. Tematiikassa on paljon yhteneväisyyksiä itseen, yhteiskuntaan ja Ukrainan tilanteeseen.
Lauluja ja tarinoita vuosien varrelta
Karjalaiseen tapaan Iltamiin kuuluu myös aina iloisia ja tunnelmallisia hetkiä, joita luovat Talvisodan muistopäivän iltaan laulaja, muusikko Hannu Lehtonen ja harmonikkataiteilija Jarno Kuusisto. Ennen konserttia luokiolla juodaan Heinolan karjalaseuran naisten emännöimät karjalaiset jutustelukohvit.
Lehtonen ja Kuusisto esittävät noin tunnin mittaisen konsertin ”Kyl myö selvitään” teemaan soveltuvalla ohjelmistolla sisältäen lauluja ja instrumenttinumeroita vuosikymmenten varrelta. Lehtonen kertoilee myös tarinoita lauluista ja laulujen tekijöistä. Mukana ovat mm. Merikanto, Malmsten, Kärki, Virta, Helismaa, Rautavaara, Juha Vainio jne.
Laulaja ja diplomisaksofonisti, MuM Hannu Lehtosen muusikonura on kulkenut pelimannin penkiltä Sibelius-akatemian kautta Lahden konservatorioon saksofonin lehtoriksi. Soittamisen ohella Hannu Lehtonen on opiskellut laulua Lahden konservatoriossa, Sibelius-Akatemiassa ja erilaisilla kursseilla opettajinaan mm. Kalevi Koskinen, Sauli Tiilikainen, Pertti Lehtinen ja Risto Saarman.
Opiskellessaan Sibelius Akatemiassa 1980-luvulla hän kävi kyllä laulutunneilla, mutta laulu jäi silloin vähemmälle. 90-luvun alussa Tangomarkkinat oli kuitenkin nouseva juttu ja Hannu lähti mukaan hupailumielessä ja se johtikin siihen, että hän sijoittui finaalissa toiseksi Mika Pohjosen voittaessa kuninkuuden. Pisteet taisivat vielä mennä tasan ja kilpailu ratkaistiin puheenjohtajan äänellä.
Orimattilalainen harmonikkataiteilija Jarno Kuusisto on Kultaisen harmonikan voittaja vuosimallia 1992 eli samalta vuodelta, kun Lehtonen tuli toiseksi Seinäjoen tangokuningas-kilpailussa.
Jarno on tehnyt melkoisen määrän keikkoja ja konsertteja useantangokuninkaallisen, sekä monen muun laulajan kanssa. Lehtosen ja Kuusiston yhteistyö erilaisissa kokoonpanoissa on kestänyt jo 30 vuotta. Säkkijärvenpolkka soi siis varmasti arvoisellaan tavalla Jarnon käsittelyssä.