Perinteiset Käkisalmi-juhlat kokosi kesäkuun toisena viikonvaihteena jälleen satamäärin väkeä Heinolan torille ja juhlaan WPK-talolle. Jo toistamiseen juhlat olivat jälleen kaksipäiväiset. Lauantaina torilla myytiin ja rypytettiin piiraita kotitalousopettaja Hilkka Komosen opastuksella ja myytiin Heinolan Karjalaseuran naisten tekemiä piiraita yli 700 kappaletta muutamassa tunnissa haastellen niitä näitä. Piiraiden valmistusta kävi myös kokeilemassa muutama nuori sekä polttarimatkalla oleva neitoseurue.
Mukana tohinassa oli myös Kymen Vartion ja Myllykylän Harjuvuokkojen partiolaisten nuoria ohjaajia houkuttelemassa junioreita piirustuskisaan.
Torilla tunnelmaa nosti myös pelimanni Antti Aronen, joka soitti haitaria yhdellä istumalla neljä tuntia laulattaen toriväen pyörryksiin. Paikalla torilla olivat myös Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen yhdistyksen rouvia tiedustelemassa karjalaisten juuria ja kotipaikkoja Karjalaisten Heinola-kirjaprojektiin liittyen.
Sunnuntain pääjuhlaan haettiin vauhtia aamulla Käkisalmi juhlamessusta Heinolan kirkosta, jossa saarnan piti toisen polven käkisalmelainen Jouni Heiskanen. Kirkonmenojen jälkeen laskettiin seppeleet kirkkopihan karjalaisten muistopystille ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille Heinolan hautausmaalla.
Tunnustuspalkinto Leena Oikariselle
Heinolan WPK-talolla järjestetty pääjuhla kokosi jälleen talon täyteen väkeä seuraamaan juhlaohjelmaa ja vaihtamaan kuulumisia kakkukahvien kera. Juhlatunnelmaa kohotti mm. Leena Rantala, joka lauloi kesäisiä sävelmiä emerituskanttori Leo Niemelän säestäessä pianolla.
Käkisalmi-säätiön tervehdyksen juhlaan toi säätiön hallituksen puheenjohtaja Kari Kaikkonen, joka kertoi Heinolan perustettavan Käkimuseon suunnitelmista ja tavoitteista. Heinolan karjalaisten kuulumisista tarinoi Velkki Mykrä, joka kertoi myös isänsä Veikko Mykrän perhetymisestä karjalaisuuteen Karjalaisten kesäjuhlilla.
Käkisalmi-juhlassa myönnettiin myös säätiö tunnustuspalkinto numero 9 toisen polven karjalaiselle Leena Oikariselle. Oikarinen oli vuosia mukana Käkisalmi-säätiön toiminnassa ja hän toimi aktiivisesti säätiön sihteerinä ja juhlien vakiojuontajana. Leena Oikarisen aikana päivitettiin myös Käkisalmi-säätiön säännöt vastaamaan nykytoiminnan tarpeita.
Merja Mäki hiljensi karjalaiset
Vuoden 2024 Käkisalmi-juhlien juhlapuhujaksi oli saatu kirjailija Merja Mäki. Myös Mäki on taustaltaan käkisalmelainen, hän toimii Kauhavalla äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana.
Merja Mäki on perehtynyt perusteellisesti Karjalaisten elämään ja kohtaloihin, joista hän kirjoitti myös esikoisromaanin Ennen lintuja vuonna 2022.
Merja Mäki aloitti juhlapuheensa soittamalla pätkän kurjen laulua, jolla hän hiljensi yleisön kuuntelemaan sanomaansa. Yleisö oli hiiren hiljaa koko Merja Mäen juhlapuheen ajan, sillä puhuja osasi rauhallisella ja koskettavalla kerronnallaan luomaan juhlaan vahvan yhteisöllisyyden tunnelman. Merja Mäen juhlapuheen voi katsoa ja kuunnella tässä artikkelissa olevasta linkistä.
Merja Mäki tekee rauhantyötä kirjoittamalla sota-aikaan sijoittuvia romaaneja. Hän on kirjoittanut esikoisromaaninsa tänä vuonna julkaistun Itki toisenkin romaanin, jossa Mäki kuvaa karjalaisia ihmisiä ja kohtaloita Suomen ja vanhan Neuvostoliiton rajan molemmin puolin.
Merja Mäki sai esikoisromaanistaan Aamulehden Tulenkantaja-palkinnon ja teoksen käännösoikeudet on myyty Ranskaan, Ruotsiin ja Ukrainaan.
Kakkukahvien jälkeen Jäätävää tihkua
Käkisalmi-juhlien erikoisohjelmanumerona kuunneltiin Jäätävää Tihkua duon, Janne Savolainen (kitara) ja Janne Toivanen (laulu), esittämiä Eino Leinon runotulkintoja sekä Pave Maijasen ja Edu Kettusen ikivihreiksi kasvaneita kappaleita.
Käkisalmi-juhlien päätössanat lausui pastori Jouni Heiskanen ja juhlia juonsi luontevasti hänen veljensä Erkki Heiskanen.